Ensimmäisten viikkojen tunnelmat

Ensimmäiset viikot kuluivat silmänräpäyksessä! Suurin osa kursseista alkoi vasta 12.9. alkavalla viikolla, joten ensimmäisinä viikkoina ehti rauhassa tutustumaan Moskovaan ja uusiin opiskelukavereihin.

Ensimmäisellä viikolla yliopisto piti orientaatioluentoja aiheista Introduction, Visa & registration, Living in Moscow, Culture Shock & Safety. Toisin sanoen, ensimmäinen viikko sisälsi paljon uutta informaatiota. Orientaatioluentojen jälkeen kolusimme Moskovan nähtävyyksiä ja yöelämää - Moskova on mieletön kaupunki, jossa tekemistä on rajattomasti! Kävimme myös viikonloppulomalla Jaroslavlissa sekä päiväretkellä Sergiev Posadissa.

Opiskelijakortti, kulkuluvat ja julkisen liikenteen alekortti hoituivat ongelmitta. Enää viisuminpidennys puuttuu - muuten kaikki paperityöt hoidettu! Myös kurssi-ilmottautuminen sujui näppärästi netissä. Yliopiston vaihtopalvelu on ollut todella avulias ja kaikki viralliset asiat on vaihtareille tehty todella helpoksi. Kansainvälisen vaihdon työntekijät puhuvat lähes kaikki englantia! Lisäksi meille tuodaan asuntoloihin puhdasta vettä, ilmainen netti on valmiiksi järjestettynä (kaikissa yliopiston rakennuksissa) ja buddyjen puoleen voi kääntyä kaikissa ongelmissa.

Moskovaan sopeutuminen sujui omalta osaltani helposti. Kertaakaan ei ole ollut turvaton olo! Hintatasoltaan Moskova on suomalaisen näkökulmasta suhteellisen halpa - ulkona syöminen ja matkustaminen on edullista.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Saapuminen ja asuntola

Arki ja opiskelu